Alueella, jota nykypäivänä Puolaksi kutsutaan, eli ennen ajanlaskun alkua monia heimoja ja ihmisryhmiä, joiden joukkoon lukeutui muun muassa kelttejä, baltialaisia, hunneja, gootteja ja germaanisia heimoja. Yleisen uskomuksen mukaan slaavit saapuivat noin 500-luvun tienoilla, jolloin Puolan alueelle asettui vakituisesti elämään useita slaavilaisia heimokansoja.
Nykyisen tuntemamme Puolan historia alkaa 900-luvun puolivälin tienoilta. Slaavilaisten puolalaisten heimo, jota kutsutaan Polaniaksi, alkoi noihin aikoihin muodostua yhdistäen alueen slaavilaisia heimoja ja synnyttäen siten Puolan perustat. Legendan mukaan Polania-heimon johtaja Piast yhdisti slaavilaisheimot ja julisti, että kansan nimeksi tulisi Polska. Tästä alueesta kehittyi lopulta niin kutsuttu Wielkopolska eli Suur-Puola.
Vuonna 966 kaikkien aikojen ensimmäiseksi johtajaksi Puolassa nousi herttua nimeltään Miezko I, joka kääntyy tsekkien vaikutuksen alla kristityksi. Tässä oli taustalla se, että kristityksi kansaksi muuttumalla puolalaisilla oli paremmat edellytykset päästä osaksi suurta eurooppalaista yhteisöä. Käytännössä kristinusko näkyi Puolassa latinalaisen kulttuurin leviämisenä, kirkkojen rakentamisena sekä pappien ja lähetystyöntekijöiden määrän kasvamisena.
Vuonna 1025 Miezkon poika Boleslaw kruunattiin Puolan ensimmäiseksi kuninkaaksi, josta lähtien Puolasta käytettiin nimitystä Puolan kuningaskunta aina 1700-luvun loppupuolella tapahtuneeseen jakoon Venäjän, Preussin ja Habsburg-Itävallan välillä. Euroopan itäisten ja keskiosan alueiden hallinnasta käytiin 1000-luvun ensimmäisellä vuosisadalla kiivasta taistelua, johon myös Puola otti osaa ja puolalaiset oli pitkään jakamisen jälkeen kansa vailla varsinaista kotimaata.
Puola 1800-luvulla
Wienin kongressissa vuonna 1818 Eurooppa päätettiin jakaa osiin. Tällöin Puola jaettiin Preussin, Venäjän sekä Itävallan kesken siten, että Preussi sai Puolan läntiset ja pohjoiset osat, Venäjä keski-
ja itäosat ja Itävalta etelässä sijaitsevan Galician alueen. Puolasta tehtiin osittain itsenäinen valtio, mutta varsinaisesta itsenäistymisestä ei ollut kuitenkaan puhetta. Puola venäläisestä osasta tehtiin Puolan kuningaskunta, jossa tsaari toimi monarkin asemassa, mutta kuningaskunnalla oli silti oma hallituksensa ja oma armeijansa. Tämä ei kuitenkaan miellyttänyt puolalaisia, jonka myötä vuonna 1830 syntyi suuri kapina, joka kuitenkin tukahdutettiin Venäjän armeijan toimesta. Puolaa rankaistiin Puolan perustuslain kumoamisella sekä armeijan hajottamisella. Seurauksena tästä monet puolalaiset päättivät lähteä etsimään uutta elämää Pohjois-Amerikasta tai Ranskasta.
Toinen kapina syntyi vuonna 1863, mutta sekin vaiennettiin 18 kuukauden sinnikkään taistelun jälkeen. Seurauksena Puolan kuningaskunta hajotettiin ja venäjän kielestä tehtiin maassa virallinen kieli niin hallituksessa kuin kouluissa. Yhtenä ajatuksena oli tukahduttaa Puolan omaa kulttuuria, mutta se ei onnistunut suunnitelmien mukaisesti, vaan maassa kyti useita poliittisia kansallisia liikkeitä.
Puola 1900-luvulla
Ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa Puolalle myönnettiin lopulta itsenäisyys. Vuonna 1916 saksalaiset miehittivät Puolan venäläiset osat ja lupasivat edesauttaa Puolan kuningaskunnan syntymistä sodan jälkeen. Lopulta saksalaiset luovuttivat, saksalaiset joukot karkotettiin maasta ja Puolasta tuli itsenäinen. Kenraali Josef Pilsudskista tuli Puolan valtion virallinen johtaja ja maan uusi perustuslaki astui voimaan vuonna 1921.
Sodan jälkeen liittoutuneet olivat sitä mieltä, että Puolalle kuuluisi pääsy merelle. Näin päätettiin antaa Puolalle pieni pala Itä-Preussina tunnettua maata, joka kulki Saksan läpi. Pieni pala rannikkoa oli äärettömän tärkeä etu Puolalle niin kaupankäynnissä kuin sodankäynnissä, joka jatkui vielä Puolan itsenäistymisenkin jälkeen. Sotaa käytiin niin Tsekkoslovakian kuin Venäjänkin kanssa. Mikään ei kuitenkaan valmistanut maata kaikelle sille, mitä toinen maailmansota toisi tullessaan…