Puolassa historia edelleen vahvana

Puola tunnetaan valtiona jo keskiajalta saakka. Tämä slaavilainen maa on historiansa aika ollut vuoroin mahtava valtakunta, kun taas välillä se on jaettu naapurivaltioiden kesken. Puolan kenties suurimpiin merkkihenkilöihin kuuluu Jan Sobieski III eli Juhana III Sobieski, joka käytännössä pelasti koko Euroopan Wienin kuuluisassa taistelussa vuonna 1683 muhamettilaisten jättimäisen armeijan. Puolan-Liettuan liittovaltio oli väkivahva tekijä Euroopassa, josta on jäänyt jäljelle monia satumaisia linnoja ja kaupunkeja.

Puolan historia on täynnä myös erilaisia murhenäytelmiä, joista suurin lienee Toinen maailmansota, jonka aikana Puola menetti huomattavan osan väestöstään, jouduttuaan Saksan ja Neuvostoliiton miehittämäksi. Sodan aikana Puolaan perustettiin myös keskitysleirejä, joista kuuluisin lienee Auschwitzin keskitysleiri. Näiden leirien vapautumisen aikaan Puola vajosi kommunismin valtaan, josta Puolan ankea ja väritön maine on peräisin.

Puola on nykyään moderni eurooppalainen valtio

Puola on kuitenkin mainettaan parempi matkakohde, ja se on yksi Euroopan tulevista menestyjistä. Sen talousihme hakee nimittäin vertaistaan koko Euroopassa. Samaan aikaan kun monet Euroopan maat ovat kärsineet erittäin hitaasta talouskasvusta ja yhteiskunnallisen kehittymisen näivettymisesta, on Puola ajamassa päinvastaiseen suuntaan. Sen talouden onnistumisista kannattaisi suomalaistenkin poliitikkojen ottaa oppia. Puolassa syntyvyys on kestävällä tasolla, jonka lisäksi maassa on vallalla hyvin pragmaattinen suhtautuminen moniin tärkeisiin eurooppalaisiin kysymyksiin, kuten puolustukseen, maahanmuuttoon ja maatalouteen. Puola houkutteleekin yhä enemmän osaavaa työvoimaa myös muista Länsi-Euroopan maista. Turvallisuustilanne on myös erittäin hyvä Puolassa, ja maa on turvallinen niin matkailijoille kuin siellä asuville.

Puolassa matkustaminen on erittäin helppoa

Puolaan lentää Suomesta alle kahdessa tunnissa, jonka lisäksi maahan voi matkustaa myös laivalla Gdanskin satamaan. Suoria lentoja on Helsingistä vain Varsovaan ja Krakovaan, joten muihin kohteisiin lentäminen vaatii välilaskun ja koneen vaihdon. Kenties paras tapa saada Puolasta kaikki irti matkakohteena on matkustaa maahan omalla autolla. Tiet ovat Puolassa nykyään erittäin hyvässä kunnossa, toisin kuin esimerkiksi naapurimaassa Ukrainassa. Mikäli omalla autolla matkustaminen pelottaa tai jännittää, voi matkamukavuutta lisätä tummentamalla oman ajoneuvon ikkunat. Tummennusteippejä saa Suomesta esimerkiksi Evofilm-verkkokaupasta, ja asennuksen voi tehdä helposti itse tai huoltoliikkeessä.

Puolassa on lukemattomia vierailun arvoisia paikkoja

Syitä maahan matkustamiselle on useita, ja maasta löytyy nähtävää ja koettavaa niin kesällä kuin talvella. Aivan kuten Suomi, myös Puola on hyvin erilainen riippuen siitä, matkustaako Itä- vai Länsi-Puolassa. Itä-Puola on verrattain vähemmän modernimpi kuin Länsi-Puola, mikä tekee siitä hieman autenttisemman matkakohteen. Erityisen hieno luonto on Valko-Venäjän vastaisella rajalla, jossa on ikivanhoja metsiä. Alueella elää myös euroopan buffaloja eli visenttejä, jonka lisäksi muusta Puolasta poiketen alueella vaikuttaa ortodoksinen kirkko. Hajnowkassa järjestetään vuosittain kuuluisat ortodoksisen kirkkomusiikin festivaalit.

Kulttuurin ystävien kannattaa vierailla Pohjois-Puolassa Gdynian elokuvafestivaaleilla. Alue on muutenkin erittäin hienoa, sillä kaupungin välittömässä läheisyydessä sijaitsee kuuluisa Gdanskin eli Danzigin kaupunki. Niiden, jotka ovat eivät ole Puolassa olleet kertaakaan, kannattaa vierailla Krakovan kaupungissa Etelä-Puolassa, joka on täynnä historiallisia muistomerkkejä. Krakovan välittömässä läheisyydessä sijaitsee myös kaikkien mäkihyppykilpailujen ystävien hyvin tuntema Zakopane, jossa on upeat mahdollisuudet laskettelemiseen.