Kukapa ei tuntisi Puolaa mielenkiintoisine nähtävyyksineen ja matkakohteineen. Puolan historia ja kulttuuri ovat maailmankuuluja ja sieltä voidaan pomia runsaasti tunnettuja ja tärkeitä tapahtumia nykyisyydestä ja menneisyydestä. Puolalainen kulttuuri on todella hienoa ja monipuolista.

Kulttuurihahmoista nousevat esiin muun muassa kuuluisa elokuvaohjaaja Roman Polanski, lumoavilla sävellyksillä maailmaa ihastuttanut säveltäjä Frédéric Chopin ja tieteen suuret nimet

Marie Curie ja Nikolaus Kopernikus.

Puola on tasavalta, ja valtio Itämeren eteläisellä rannalla, Keski-Euroopan itäosassa. Puolassa asuu noin 38 miljoonaa asukasta ja sen pääkaupunki on Varsova, joka on nykyään yksi Euroopan suurimpia metropoleja.

Puolan maan muodot ovat muinaisten jääkausien vahvojen jäätiköiden muovaamia, mikä ei ole yllättävää, sillä Puola sijaitsee pohjoisen Euroopan tasangoilla. Puolassa vallitseva ilmasto on mielenkiintoinen väli-ilmasto, eli leudomman Länsi-Euroopan meri ilmaston ja paljon ankaramman Itä-Euroopan mannerilmaston monipuolinen sekoitus.

Puolan nähtävyydet

Puolassa suosittuja nähtävyyksiä riittää. Erityisesti Krakova kuuluu ylivoimaisiin suosikkeihin Puolan vierailulle lähdettäessä.

  • Wawel Royal Castle

on upea ja edullinen majoituspaikka Krakovassa. Lähistöllä sijaitsevat Wavelin linna ja

Kazimierzin juutalaiskaupunginosa. Lähistöllä sijaitsee upea ja monipuolinen kauppahalli sekä

Krakova-Balice, joka on Johannes Paavali II:n kansainvälinen lentoasema. Krakovan vanhassa kaupungissa voi ihailla historiallisia rakennuksia ja nauttia lumoavien ravintoloiden annista herkullisine juomineen ja ruokineen.

Nykyaikainen Puola on dynaaminen EU -maa, jossa asiat hoituvat aina myönteisesti ja vaivattomasti. Ulkomaiset yritykset ovat tervetulleita Puolaan, jossa kulttuuri on nykyään varsin länsimaista. Kaikkea uutta ja mielenkiintoista arvostetaan kovasti, mutta samalla halutaan pitää arvossa myös omia vanhoja perinteitä. Puolassa vierailu avaa monien silmät siitä, kuinka viime vuosina läntinen ja itäinen kulttuuri ovat lähestyneet toisiaan ja se näkyy positiivisena piirteenä esimerkiksi Krakovan katukuvassa.

Puolaan kannattaa todella lähteä tutustumaan, mikäli omat varat eivät aina riitä, kannattaa muistaa Sambla.fi, joka tarjoaa edullista ja korkealuokkaista lainaa niin unelmien kuin myös lomamatkojen toteuttamiseen. Ulkomaiset sijoittajat ja puolalainen liike-elämä ovat viime vuosina löytäneet hienosti toisensa, joka tietää valoisaa tulevaisuutta Puolalle, sen tunnettuudelle ja erityisesti valovoimaiselle matkailulle.

  • Mielenkiintoiset museot

Puola suorastaan lumoaa jokaisen historiasta ja museoista kiinnostuneen henkilön. Puolasta löytyy muun muassa Puolan juutalaisten historian museo, joka on suomalaisen arkkitehti Rainer Mahlamäen suunnitelma. Mielenkiintoisen tutustumisretken voi suorittaa myös Puolan ilmailumuseoon, Toisen maailmansodan aikaiseen museoon, Gdańskin meripihkamuseoon sekä erilaisiin sotamuseoihin, lastenmuseoihin, tiedemuseoihin, merenkulkumuseoon ja ilmailumuseoihin. Ihailtavaa riittää jokaiseen makuun.

Puolasta löytyy myös aito arkeologinen museo, saippuan ja lian historian museo ja kansallismuseo.

Puolan synkimpiin muistoihin kuuluu historian tuntema, kolkko, kylmä ja julma Auschwitz, joka toimi toisen maailmansodan aikaisena saksalaisten käyttämänä keskitys- ja tuhoamisleirikompleksina. Paikassa murhattiin yli miljoona ihmistä. Nykyinen Auschwitz toimii museona ja Unescon maailmanperintökohteena.

Puolan suosio kasvussa

Puolan suosio matkakohteena kasvaa vauhdilla ja hyvästä syystä. Krakovan upean vanhankaupungin rinnalla suosiossa on noussut Gdansk, ja rantakohde Sopotkin alkaa vihdoin olla suomalaisten matkailijoiden tiedossa. Suosiotaan kasvattaa myös pääkaupunki Varsova. Puolassa mennään tietenkin myös ostoksille, sillä hintataso on edullinen ja tuotevalikoima monipuolinen. Puolan valuutta on złoty ja yksi Euro tarkoittaa neljää Złotya. Puolassa turisteja hemmotellaan hyvällä ruoalla, juomalla, nähtävyyksillä, viihteellä ja häikäisevän kauniilla luontokohteilla.

Esitellään vielä yksi hieno ja suosittu harvinaisuus, eli puolalainen Wieliczkan suolakaivos, joka on

Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluva kohde 15 kilometrin päässä Krakovasta. Kyseisessä kaivoksessa käy vuosittain noin 1,2 miljoonaa vierailijaa.